En tiedä mitä kuvittelin ohuen ohuen (100g/1000m!) merinosilkin kerimisestä vyyhdiltä kerälle. En kai yhtään mitään, en ole juurikaan kerinyt vyyhdiltä kerälle yhtään mitään ikinä.
Vähän aikaa menee hienosti, eihän tää ollukaan vaikeeta. Lanka jumittaa, pujottelua, ärräpäitä, syvään hengitystä ja kyllähän tää tästä. Muutaman kierroksen jälkeen jumi loppuu ja rullaa taas hyvin, kerin kerin kerin ranne turtana, sormet puuduksissa (voi itku ja raskauden aikainen/jälkeinen karppatunnelisyndrooma) todetakseni et kerän halkaisija on noin kolme senttimetriä. Vyyhdillä ei näy havaittavaa muutosta. Kerin lisää, alkaa tulla nälkä. Lounasaika lähestyy ja kohta Isoveli tulee kotiin ja silloin pitäis olla valmista, koska Isoveli on vielä aika pieni. Kerin kerin kerin. Jumittaa. Sotku. Vaihdan vyyhtiä ja samat ongelmat toistuvat useita kertoja.
No ei tullut ajoissa valmista. Lukkiudun olohuoneeseen, imetän, käännän tuolin niin, että päivän harvat valon säteet valaisevat sotkua vyyhdillä, mutta ei ne mitään valaise, lanka on 100g/1000 metriä mustaa merinosilkkiä ja oli pilvinen päivä keskitalvella! Miulla on paksumpia ompelulankoja kuin tämä! Ehkä pitäis lopettaa tämä neulominen ja keskittyä vaan ompelemaan.
Aikaa meni lopulta Isoveljen ulkoilu, lounas, päiväunet ja iltapäivää niin et tuli jo melkein pimeä. Ensikerralla ostan lankani kerällä. Tällaisella ihanalla kauniilla kiiltävällä kevyellä kerällä. :)