sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Sukkia ja huutoa

Tuntuu vähäsen kummalta kirjoitella näin nettiin, kaikkien luettavaksi. Niin kenen kaikkien...? Esikoinen on ollut tänään kiukkuinen, 4 kk raivolla huudetaan ruokaa unta syliä ei enää syliä. Ulos varmaan tahtois mutta kun mie olen sairas niin ei oikein voi. Ulkona sataakin vielä. Sitten kun on huudettu aikansa ja syöty liikaa, voikin oksentaa suurimman osan pois, äidin olkapään yli selkään ja lattialle. Just. Onneksi lopulta nukahti.

Puikoilla mieltä hoitamassa on Ulla -neulelehdestä (tuolla linkeissä) Töölönlahtisukat. Olen jo jonkin aikaa etsinyt kivaa sukkamallia itseleni, kunnes näin jonkun toisen blogissa nuo. Onkin voinut mennä lehteä selatessa kokonaan ohi. On myös tulossa villahousut Esikoiselle (yllätys) tällä kertaa aivan mustat, joku neulahuovutus varmaan tulee laitettua pyllyyn. Kivoja pääkalokuvioita mietin, mutta onkohan se vähän liian lapsellista? En ole neulahuovuttanut kuin kerran, edellisin villahousuihin, joten saa nähdä mitä syntyy, on opettelun alla tuo taito.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti