maanantai 20. joulukuuta 2010

No sitä sytyckiä ja diskoa aina vaan.


Ollaan jo aika pitkällä. Kun tätä hommaa aloitin enkä tiennyt miten ajattelin kappaleet yhteen liittää, niin laitoin sit virkaten semmoisen väliaikaisen aloituksen, mikä sen nimi nyt on, en mie tiiä. No nyt on ommeltu yhteen silleen että näyttäävät silmukoilta, tästäkään en muista nimeä mutta sillälailla kuin vaikka sukkien kärjessä. Kavennukset ja levennykset tuli tehtyä vähän fiiliksen mukaan, ja niinhän siinä kävi, ettei silmukkamäärät ihan kohdanneet. Tämä on kyllä ihan hyväkin juttu, kun kropassani on sellaiseta naisellista toispuoleisuutta, niin istuu paremmin näin. ;)



Ylälaitaan neuloin uudet silmukat Järbo Garnin Caratilla ja suihkin menemään. Sileää vaan, kun tuo lanka on tuommoista, ei siihen paljoa ihmekuvioita tarvita. Rinnan kavennukset tuli taas laitettua aika vapaasti, peukut vaan pystyyn että toimii! Mistähän se johtuu, että vaikka ajattelin tekeväni oikean kaavan (ja teinkin), laskevani kaikki silmukat ja kirjottavani kaiken ylös, laskin vaan ekan rivin silmukat. Sen jälkeen kaava on pölyttynyt työhuoneen kaapin alla lattialla. Hih.

Seuraavaksi olisi niiden helmien vuoro. Tuossa je no valmiiksi nököttää, rivissä lankaan pudotettua. Peukalo kipeänä ja puuduksissa minä noita lankaan survoin. Silti määrä näyttää niiin vähäiseltä. Huoh.


Näissä kuvissa koko homma näyttää epämääräiseltä möykyltä, mutta luonnossa, ah ja oih! Voi mitä glitterin ilotulitusta ja Diskon voimaa! Uskon aiemman postaukseni diskovideon sanomaa. Niin se on, ensin pitää opetella perusaskeleet, sitten löytää se oikea diskofiilis ja lopuksi voikin sitten tanssia vapaasti sitä omaa diskotanssia. Mitähän tästäkin vielä tulee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti