torstai 18. joulukuuta 2008
Pikaliina
perjantai 12. joulukuuta 2008
vaippoja
torstai 11. joulukuuta 2008
valmiita ja aloitettavia
Myssy on virolaista Evillan hahtuvaa, neulottu kaksisäikeisenä. Korvallisilta niskaan on lyhennettyjä kerroksia et on leveämpi sieltä. Poika vihaa silmille painuvia hatuja, ja tämä ei varmasti painu silmille. Korvalliset ois voineet jatkua vähän kauemmas otsaa kohti ja poskille, korjataan tämä sit isompaan kokoon.
Ja sit nämä turtlebuttsit, Nimbusta ja Huopasta, jotka sai lojua kaaauan melkein valmiina. Tadaa:
Tekisi mieli aloittaa uudet hahtuvaiset Turtlebuttsit JA Tiuhtikset saman tien, mutta ois muutakin. Mies osti nimittäin yllättäen joulu(?)lahjaksi ohjeen vauvan neuletakkiin (voi kun söpöstä, vaikka oishan noita ollu pari lehteä ja ravelry täynnä ;) ) ja langat myös, joten pitänee tehdä isä iloiseksi ja pojalle takki. Takkiohje näkyykin olevan patenttineuletta, jota en ole ikinä neulonut joten ehkä tuo olikin ihan hyvä ostos. Tiedämpähän sitten mitä sekin on. (En ole tosiaan niin kamalan kokenut neuloja.) Ravelrystä löytyi myös ohje Bubble Bobble lapasiin, joita en ajatellut kylläkään tehdä, vaan sukat. Sukat ois lähdössä serkulleni, jonka kanssa peliä hakkasin joitakin vuosi(kymmeniä? kuin aika juoksee...) sitten... Serkun synttärit on helmikuun alussa, sinne tähtäillään. Kirjoneulekuvion lainaan siis tästä neuleohjeesta. Langatkinhain jo, Svarta Fårets Raggsockgarn (villasekoite, musta) pohjalla, ja väriosuudet valitettavasti akryyliä, Svarta Fårets Freja. Akryyliä, koska värit sattui suunnillen sopivat, ja tätä sai paikallisesta lankakaupasta. Pientä taiteellista vapautta joudun toki ottamaan. :/ Ja näiden kaikkien lisäksi pitäisi tehdä jotain pientä ja yksinkertaista palmikoilla, ehkä jotkut sukat tai jotain. Syykin minulla on, pitäisi opetella palmiko juttuja vähän varovasti, ymmärtämään siis, kun olen tehnyt vaan ihan perusperuspalmikoa. Joskus ehkä sitten uskaltaisi aloittaa Sylvin. I'm in love. :) Huokaus.
torstai 4. joulukuuta 2008
Keskeneräisiä
Loppuun vielä lähikuva parista kortista. Aika samanhenkisiä ovat kaikki kortit.
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Muuten ei ole tullut tehtyä oikein mitään, on koko viikko vain mennyt... Tiskikone ostettiin niin on vissiin sitä tullut ihaitua. Tänään sentään leikkasin neljä sisävaippaa ja vähän imuja niihin, ja ompelin suojuksen syöttötuoliin pehmusteena/pienentäjänä oleville vaahtomuovilevyille. Ihana pupuprintti, kangaskin on ihan erikseen tätä varten ostettu. :) Vaikka olisin tätä kyllä varmaan ostanut vaikken olis keksinyt mitä siitä tulee. Kangas on Åhlénssilta, pohjassa KAM -nepit, että on helppo riisua pesuun kun on tarvis.
Niin ja otettiin tänään valokuva isovanhempien joulukorttiin. Mutta sitä ei näytetä, ainakaan ihan vielä.
perjantai 14. marraskuuta 2008
Sukat
tiistai 11. marraskuuta 2008
Yövaippa
sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Tiuhtis -villikset ja messusaldo
Kiristysnyöriä ei ole vielä olemassa, eikä huovutuksia kun en ole varma mitä huovuttelisi. Lahjetta neuloessa sain 'loisto' idean tehdä lyhennettyjä kerroksia myös polven kohdalle, niin myötäilis paksut villikset helpommin käyttäjänsä, varsinkin liinaillessa. Siitä vihreät raidat. Kuten kuvasta näkyy, en kovin tarkkaan polvenkohtaa mittaillut ja polvipussit tuli tehtyä vähän liian alas... noh, oppia ikä kaikki.
Perjantai-ilatana huomasin yllättäen, että Sy Festivalen eli paikalliset käsityömessut on nyt viikonloppuna. Lauantaina heti siivouksen, vauvan ruuanlaiton, lounaan ja vauvauinnin jälkeen tunnelbaanailin sinne tietysti kiireenvilkkaa. Tuli ostettua Evillan ja Ullcentrumin hahtuvia, (ihania värejä, ostin pinkkiäkin *punastuu* vaikken tiedä kuka pinkkejä villahousuja käyttäisi...) Austerman step ja Trekking xxl -sukkalankaa, Knit Picksin sukkapuikot (nää on ihanat!) ja pala trikoota Esikoiselle.
Tässä kuvassa ostokset näyttää jotenkin niin pieniltä, mutta kyllä noissa kantamista oli ja rahaakin meni. :( Ei tuossa kuitenkaan mitään ihan turhia ostoksia ollut, paitsi ehkä nuo sukkapuikot ja pinkki hahtuva, joka on muuten luonnossa paljon pinkimpi. Esikoinen on kuitenkin vasta 5 kk ja käyttää varmasti vielä vähintään 6 villikset villistelyaikanaan (ne noista hahtuvista ainaskin saa). Ja sukkiahan tarvitsee aina...
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Postia :)
Raidallinen oranssi ja violetti on Myllymuksujen bambupuuvillafleeseä, valkoinen bambuhamppufleeseä, yksiväriset oranssi (ylhäällä) ja vihreä bambujoustofroteeta ja yksivärinen oranssi vasemmasssa laidassa pul breathable. Nämä on ostettu täältä. Tilaus oli viikon myöhässä, ja vaikka odotusajasta infottiin kaupan etusivulla kun tein tilaukseni, oli oranssia joustofroteeta laitettu 70 cm liikaa korvaukseksi. :) Olisin halunnut raidallista vihreätä fleeseä myös, mutta oli loppu kun tilasin. Ehania värejä, tuli niin hyvä mieli kun avasin paketin :). Anoppikin sattui olemaan kylässä ja ihasteli pehmoisia kankaita ja hehkuvia värejä.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Harmaita hiuksia
Tällaisen kuoren tein myös Esikoiselle kesällä, tosin silloin en vielä omistanut neppipressiä joten on tarrallinen. Tarrat ei ole ihan reunassa, joten vähän kääntyy hiirenkorville. Toivottavasti tämä lahjaksi lähtenyt neppiversio toimi paremmin. FOEn ompelua saan opetella taas huomenna, kun pitäis tehdä Esikoisen uimahousut. Lauantaina alkaa vauvauinnin kakkoskurssi :)
Uusin aluillaan oleva projekti on Turtle Butts pöksyt täältä: http://www.theknittingsiren.com/ Aika haastavaa, kaava on englanniksi tottakai, ja meinasi mennä hermo kun sitä viime yönä katsoin. En tajunnut silloin, että mallikuvat on vaan haaraosasta (tyypillistä yöajattelua, ihmettelinkin et kuin tuo kuva voi olla katkaistu pyramidi, jos se on housu???) Ois varmaan kannattanut lukea ohje tarkemmin, 16 sivua argh... Mut silti. Suomentelin sitä iltapäivän ratoksi ja alan vihdoin hahmottaa kuinka tuo oikeasti tehdään. Englanninkielistä neulesanastoa katselin eka Ullasta, ja sitten vähän kattavammin täältä: http://www.katajala.net/marjut/neuleet/sanasto.shtml
Puuh. (Nyt vasta huomasin, että tuohon kuvaan pääsi miun töölönlahtivarpaat mukaan, hih.) Kunhan uudet (lyhyemmät pyörö-) puikot tulevat postissa, aloitan näiden neulomisen. Ja oikeastaan olen myös luvannut itselleni tehdä mustat keskeneräiset villikset valmiiksi ennen kuin kosken Turtle Buttseihin enempää, mutta niistä puuttuu enää toinen sääri, haaran yhteen ompelu ja lankojen päättelyt, eli huomenna pitäis valmistua.
torstai 30. lokakuuta 2008
Pikkuvaippoja
Villikset etenee hitaasti mutta varmasti. Enää lahkeet puuttuu, ja mahdolliset huovutuskuviot. Miehen sukkiinkin löytyi sopiva mallineule, mutta siitä enemmän sitten kun on näytettävää.
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Perjantaina oli ystäväni halloween kutsut...
Tein sitten ihan kahvikakkua...
lauantai 25. lokakuuta 2008
Mei Tai isälle
Kuvat on otettu nyt kotona reppua testatessa. Ilmeisesti toimii, ainakin näin kotona tiskatessa :) . Nukkuvaa päätä tukemaan on tuonne väliin latettu tyyny, mutta tarkoitus olisi niskatukeen kiinniittää nauhat jotka saa kiinitettyä viistosti ylös olkaimiin, jos päätä täytyy tukea. Kun lapsi on hereillä niskatuen voi taittaa ihan vaan alaspäin. Kielten sekamelska tekstissä sopii hyvin, sillä puhumme vieläkin *punastus* keskenämme aika paljon englantia, ja välillä swenglishiä *punastelee lisää*. Teksti on muuten kangaskaupan valmiilla silitettävillä kirjaimilla tehty, sydän on applikoitu mikrofleesestä. Kangas on tavaratalon sisustuskangasta, mukavan jäyheää, mutta samalla pehmeää puuvillaa, tyynyihin tai verhoihin varmaan tarkoitettu. Sisäpuolella kantajaa/lasta vasten on pehmoista fleeceä, olka- ja vyötaröhihnat sekä niskatuki on pehmustettu vanulevyllä. Kaava on oma, mutta apuja katsoin ainakin tuolta : http://www.bradley-etheridge.com/MaeMeiTai.htm Linkin takana on muuten sydäntäsärkevä kuva lapsesta, jota kannetaan mei taissa kasvot eteenpäin, arrrgh... Ei noin! Ne kasvot äitiä päin kuvat on ihan ok. Muitakin linkkejä tuli velattua, mutta en nyt löydä niitä tähän. Vähän minua huolettaa jalkojen sammakkoasento, tai sen puute lähinnnä, mutta luulen sen olevan vain käyttäjänkoulutuskysymys ;) ei niinkään liinan vika. Pappa laittoi lapsen liinaan itse kun aamulla nukuin, ja kun lopulta heräsin, se huuteli tiskipaljulta et tule nyt ottamaan niitä kuvia! Onneksi Esikoinen viihtyi repussa, eli sitä ei sammakkoasennon puolinaisuus haitannut. Heräsi vasta kun tuli pissahätä.
perjantai 24. lokakuuta 2008
Töölönlahdet
Sain kuvattua Töölönlahdet ennen kuin muuttuvat ihan nyppyisiksi ja muodottomiksi. On ne nätit (mutta meidän tulevan lastenhuoneen muovimatto ei). Ne ovat olleet jalassa siitä asti kun valmistuivat, edes lankaa en ehtinyt päätellä kun varpaita palelsi :). Laitan kuvan vielä kantapäästä, koska oli ensimmäinen kerta, kun neulon jotain muuta kuin perinteisen suomalaisen kantapään. Oli itseasiassa ensimmäinen kerta yli kymmeneen vuoteen kun neuloin minkäänlaista kantapäätä... Tämä on ranskalainen, ja vieläpä varpaista päin neulottu.
Täytyy vissiin tunnustaa, etten ole kovin kokenut neuloja. Viimeksi olen neulonut varmaan yläasteella, tai ehkä lukiossa jotain lapasia. Tämän pitkähkön tauon jälkeen neuloin keväällä esikoiselle villahousuja (jotka nekin voisin joskus kuvailla tänne). Silti pitää mennä latvan kautta puuhun ja koittaa tehdä monimutkaisia juttuja... ei säily muuten mielenkiinto. Tässä vielä kuva keskeneräisistä villahousuista.
keskiviikko 22. lokakuuta 2008
villikset ja uikkarisuunnittelua
Laitan nyt vihdoin kuvan esikoisen villiksistä. Tässä jo vähän käytettyna, eli nyppyä on tullut kun lankana on Huopanen. Mustiin jotka on nyt puikoilla, tulee pyllyn sittenkin levennysraidat vihreällä, eli raitoja tulee vain pyllypuolelle muutama. Muuten ovat kokomustat, kai ;)
Töölönlahdetkin ovat valmiit, pitäisi aloittaa miehelle sukat kun lupasin. Mies tahtoo harmaat/mustat 'tavalliset' sukat, mutta kun tavallista on niin ikävä neuloa, ajattelin etsiä jonkun yksinkertaisen mallin mikä näyttää tavalliselta mutta on kiva neuloa. Tyylikästä sen pitää kuiteskin olla, en muuten ala tekemään...
Esikoinen tarvitsee uudet uimahousut. Edelliset, kaverilta lainatut Imse Vimset alkaa puristaa pullukkareisiä. Vauvauinnin kakkoskurssi alkaa vasta maraskuun alussa, joten tässä on pariviikkoa hyvää aikaa tehdä. Kaapista löytyy turkoosi-ruskearaidallista pul -laminoitua trikoota ja pari tilkkua onkohan tuo nyt coolmaxia. Ajattelin niistä tehdä, kun en kangaskauppaan pääse just hakemaan uikkaritrikoota. Malliksi tulee sivunepillinen taskukaava, jonka ompelen siis kuten kuoren eli kankaat reunoista yhteen joustokantilla. Luultavasti käytän Wee Wekan kaavaa, joka on minulle uusi löytö, ja istuu Esikoisen päälle kovin hyvin. Saa nyt nähdä. Laitan kuvia kunhan ehdin ja saan otettua.
torstai 16. lokakuuta 2008
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Sukkia ja huutoa
Puikoilla mieltä hoitamassa on Ulla -neulelehdestä (tuolla linkeissä) Töölönlahtisukat. Olen jo jonkin aikaa etsinyt kivaa sukkamallia itseleni, kunnes näin jonkun toisen blogissa nuo. Onkin voinut mennä lehteä selatessa kokonaan ohi. On myös tulossa villahousut Esikoiselle (yllätys) tällä kertaa aivan mustat, joku neulahuovutus varmaan tulee laitettua pyllyyn. Kivoja pääkalokuvioita mietin, mutta onkohan se vähän liian lapsellista? En ole neulahuovuttanut kuin kerran, edellisin villahousuihin, joten saa nähdä mitä syntyy, on opettelun alla tuo taito.