Kun pitäis oikeastaan levätä...

...kun on kipeenä kotona, mutta ei vaan pysty olemaan tekemättä mitään, mitäs silloin tehdään? No vaikkapa näitä Hurja Hannan lumitähtiä. Muutama meni roskikseen mut kyllä se siitä sit alko lutviutua. Eivät ole ihan yhtä hienoja kuin esikuvansa mutta oikein mukavia kummiskin.

Enemmän joulua!

Joku joulukuume on todellakin iskenyt. Radiossa soi joulukanava aamusta iltaan ja kun se ei riitä, pitää spotifystä kaivaa kaikki suomalaiset laulut. Joulukuuseen ripustin viidettäkymmenettä joulupalloa (!) eikä yksikään ollut muuten neulottu. Ehkä sitten joululomalla välipäivinä neulon niitä, jos se kirja joskus kotiin asti tulisi. Kun pikkulikka menee viikonloppuisin päiväunille, nostan kasan esiin ja hädissäni mietin mitä nyt kerkeis? Aika helposti käy niin, että selaan lehtiä, sommittelen kankaita, mietin ja suunnittelen, enkä ehdi sitten aloittaakkaan ennenkuin pikkulikka jo herää.

Ruotsalaisilla on tähän aiheeseen yksi todella sopiva joululaulu. Jos kieli ei aukea, selvitän sisällön tässä vapaalla pikakäännöksellä: Olen rauhallinen ihminen, joka ei yleensä innoissaan vedä tolkuttomia ylilyöntejä joka asiasta, mutta yksi kirous iskee joka talvi. Haluan enemmän joulua, tuhanssia tähtiä, kynttilöitä, -30 pakkasta, paljon lunta, metsällisen kuusia, tonttuja jokapuolella, sitkeämpää kinuskia, rasvaisempaa sikaa, syvempiä liemikattiloita jne jne loputtomiin tää jatkuu. (Tää pätkä kannattaa muuten kastoa jo ihan silmälasien ja kampauksen takia. :D ) Eli HALUAN ENEMMÄN JOULUA!

Uusromantiikkaa ja itsenäisyyspäivän kahvitteluja

On kuulemma uusromantiikan aika. YLEkin sen tietää. Sunnuntaina kun pikkulikkamme nukkui päiväunet, iski valtava tarve saada keittiöön verhonkannattimet, mielellään valkoiset pitsiset röyhelöiset!  Sovittelin noihin köyhänmiehenpitsistä ruusuketta tai muuta koristetta, mutta tajusin sitten (onneksi), etten ole röyhelöihminen. Jäivät vähän paljaiksi. Jos laittaisin ihan pikkuriikkisen ruusukkeen vaan...?

Sitten tämmöinen pikku keppostelu. Mietin tuossa läppäri sylissä että onpa rauhallista, facebookinkin sai kattella ihan rauhassa. Pikkulikkamme tuli siihen viereen sitten, että Kolla! Tutti!  Tutti oli likainen, tarkemmin sanottuna kahvinpuruissa. Menin tutkimaan mitä tapahtuu ja selvisihän se, pikkulikka oli päättänyt keitellä itsenäisyyspäivän kahvit. Taitaa olla vahvan sumpin ystävä kun kahvinporoja oli suodattimessa ja ympäristössä puolisen pakettia. Vettä ei ollut yhtään. Innoissaan esitteli tekemisiään, äidin apuri!

Talvi-ikkuna

Mitä tonttu väsäsikään ikkunaan yöllä kun lapset nukkuivat!!! :) 

(Perfektionistien ei kannata suurennella kuvaa, oli hieman kiire kun kolme kissaa yritti ulos avoimesta ikkunasta, piti vähän ruutuja pestäkkin ja pitää mahdollisimman vähän ääntä ettei pikkupirpanat herää. JA ehtiä tosiaan tehdä valmiiksi ennenkuin oma nukkumatti heittelee sitä kuuluisaa hiekkaansa. Tuntuu että sekin on vähän yli-innokas työssänsä, tulee pirulainen aina vaan aikaisemmin ja aikaisemmin, varsinkin jos ois oikeesti jotain kivaa tekemistä! )

On muuten jännä homma, että vaikka lapsien saannin jälkeen on kaikenaisia 'näinsullekkinsitkäyootasvaan' -juttuja kuullut riittämiin, ei KUKAAN ole varoittanut, että lapset aiheuttavat järjetöntä askarteluhimoa ja pakottavaa tarvetta kerätä kaikenmaailman rihkamakoristetta joka nurkkaan, ikkunaan, seinälle ja lipastolle, kunnes koti muistuttaa etäisesti Tiimaria.

Jos sade lakkaa ja ilta joskus hämärtyy, voisin käydä nappaamassa kadulta kuvan et miltä se keittiönikkuna ohikulkijoille näyttää. Minulla on kamala jouluaskartelukuume. Tai ainakin joululehtien arskartelusivujen selaamis -kuume. Huokaus.

 

Edit, lisäsin kuvan ulkoa. Aika utuinen, lisäsin taustalle valoverhoverkon.

Isänpäiväksi tehtiin lasten kanssa juttuja, kerrankin ajoissa. Kuvaisin, mut pitää odottaa, että mies on töissä ja ollaan lasten kanssa keskenämme kotona. Silloin on jostain syystä aina täysi tohina päällä ja unohtuu.

Pikkutytölle valmistui jo kesän lopulla puuvillaneuletakki. Aloitin sen kaksi vuotta sitten kaverin pikkutytölle ja takki valmistui nyt parahiksi omalle, kun sitä voi vielä käyttää. Kuvaisin, mutta pikuneitiä ei saa tänään suurin surminkaan vapaaehtoisesti takkiin ja se on niin löysä että neitonen repii sen itse  "POIS POIS POIS".

Olisi yhdelle ystävälle yksi salalahjus valmiina. Kuvaisin, mutta kun se on hyshys salalahjus, enkä oo ihan varma kuka tätä lukee, niin jätetään tuonnemmaksi.

Aloitin itselleni ehkä puolitoistavuotta sitten hihattimen, joka osoittaa melkein valmistumisen merkkejä. Ei kuitenkaan ihan vielä. Kuvaisin, mutta pyöröpuikon letku on ihan liian lyhyt että uskaltaisin vetää luomuksen päälleni. 

No jotain kuvasin kumminkin, tai siis mies kuvasi. Kohta tämä pitää jo siirtää hyllylle kun talvi tulee. Malli omasta päästä, lumitähtikoristevirkkaus löytyi täältä. Lankana Novitan Nallea, ihanan harmaa. Pitää jakaa kanssanne (vapaasti käännetty) keskustelu miehen kanssa kun oli niin hilpeä.

Mies (innoissaan): Ai hei mä tunnistan tuon, tuohan on sitä viiskytlukua?

Minä: ???? Ai pipoko, ehkä enemmänkin 20 -lukuinspiroitu.

Mies (harmissaan): No jotain antiikkia kumminkin!

Elikkästä saanko esitellä omaa disainia olevan, kevyesti 20 -lukuvulta inspiroidun pipon, jolla on jopa ihan oikea nimi: Jotain antiikkia.                                             

 Kuvien taustalla on muuten meidän olohuoneen seinä. Että tässä oli vissiin miun 15 minuuttia sekunttia sisustusbloggarina.

Kihnu lettiä ja mummin lapaset

Lapsena lapaset näyttivät aina tältä:

Värit saatoivat olla mitä vain mitä mummilla sattui olemaan, mutta kuvio oli aina sama. Minulla ei ole hajuakaan mistä malli on kotoisin. En ole mikään kirjoneule-ekspertti, päinvastoin ihan aloittelija.

Eikä se opettelu lopu kirjoneuleeseen. Neulovan Nartun blogissa esiteltiin kaunis Kihnu letti aloitus, tai miksi sitä nyt kutsuisi, ohjevideokin vielä. Oli niin nättiä jälkeä, että oli pakko kokeilla.

Muitakin pikku muutoksia alkuperäiseen on. Lapsuudesta muistan että lapanen oli aina vähän kireä kirjoneuleen kohdilta. Omaan versiooni lisäsin peukalokiilan (jonka kirjoneule menee ihan miten sattuu) ja kirjoneuleosassa on muutama silmukka enemmän kuin resorissa. Virheitä löytyy, mutta annan itselleni anteeksi. Ovat ensimmäinen kirjoneuleeni varmaan kolmeen vuoteen, ja muistaakseni kolmas koko elämässä. Tällanen alta kaksvuotiaan koko on ihan hyvä alottaa. ;) Mummon neulomissa lapasissa jälki on tosi tasaista, lienee harjotusta ollu "muutamien" lapasparien verran. Omissani jälki on, no se on... leveneekin ylös päin, miksi ihmeessä? Lankana on nallea, kirkas pinkki ja sellanen aika kirkas vaalean vihreä. Kuvissahan ne ei tietty oo niinkun oikeesti. *pientä haaveilua kamerasta*

Mutta kuka neuloisi näihin nuo peukalot?

Hömppäleffa, teetä ja sukankudin

Lisäksi paljon särkylääkettä ja suklaata jos mikään muu ei mene alas. Torkkuja. Lapset hoitoon. Jos ei näillä flunssa parane, ei sitten millään.