lauantai 29. elokuuta 2009

Ajattelin, että olis hiukan kasvunvaraa...

...mutta tuli vähän liioiteltua. Tässä 86 cm kaavoilla (pohjoismainen lasten peruskaava aika suoraan pohjana) mein 80 senttiselle siilitunika ja velourhousut. Pääntie ja hihansuut on huoliteltu tuolla samalla velourilla. Housuja pienensin hieman kun tuolla raukalla on niitä niin vähän (villislapsi) ja hoitoon tarvitaan varavaatteita, mut paidan annoin jäädä suureksi. Isin mielestä asu on kovin aasiahenkinen, mikä oli ilmeisesti kehu. En ollut asiaa itse näin ajatellut, vaan että ois mukavat ja väljät vaatteet kun tuo on sellainen kiipeilijälapsi. Harmittaa, ettei housuista tullut otettua lähikuvaa, ovat nimittäin aika söpöt ja suunnilleen sopivan kokoisetkin. Siilikangas on tietysti myllymuksuijen bambua, velour Tukholman käsityömessuilta Mjuka Tyger -nimisestä kaupasta. Pääntienhalkio olalla ja siellä on kam -nepit.


Samaa ihanuus velouria pääsi myös vauvan takkiin. Vähän on vielä tylsännäköinen, mietin jos lisäisi taskut/aplikaation siilikankaasta. Kaulus ja helma siilibambua, edessä kam -nepit. Tällä takilla on pituuta niin et on oikeastaan mekko, ehkä. Olen jotenkin unohtanut kuin isoja pikkuiset ovat. Muistan kuitenkin, että kaikki paita/takkimallit tahtoivat nousta ylöspäin joten mieluumin vähäsen pitkä kuin aivan liian lyhyt. Koko tässä on muistaakseni 62. Esikko oli suuri syntyessään ja käytti 62 vaatteita jo 1 kuisena, samaan varaudun nytkin.



Neulottukin on vähäsen, vauvan nuttu (edellisestä postauksesta) sai kaverikseen samasta langasta pipon.


Ja tietysti esikolle piti tehdä omansa, tosin siitä tuli aivan liian pieni. Koko on yksivuotiaan, mutta jotenkin onnistuin kutomaan aika tiukkaa, puikot tais olla kolmoset. Tein jo uuden nelosen puikoilla, josta tuli oikein hyvä, mutta siit ei ole vielä kuvaa. Tämä pieni on tehty vaaleansinisestä Novitan Wool sävystä ja purkukerästä petroolia alpakkaa, jonka merkkiä voi vaan arvailla. Se uusi, isompi on neulottu samansta woolista ja mustasta purkualpakasta. On kuin lontoonraetta koko isompi pipo, nam!

2 kommenttia:

  1. Ihania pipoja! :) Käy blogissani, olen jättänyt sinulle haasteen sinne.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia, huomasin tämän vasta nyt... laitankin hetimiten eteenpäin kunhan tulee rauhaisa hetki. :)

    VastaaPoista